Hermorata­hieronta osana kokonais­valtaista hoitoa

Alkuperäinen hermoratahieronta eli ääreishermoston kuntoutus on ihmisen kokonaisvaltaista hoitoa. Eli se eroaa siinä jonkin verran klassisesta hieronnasta. Siinä käsitellään kehon ääreishermosto huomioiden pitkittäiset ja poikittaiset hermoradat, iso- ja pikkuaivot, keski- ja väliaivot sekä aistit. Hoidolla kuntoutetaan ihmisen ääreishermosto niin hyvin, että saadaan myös keskushermosto toimimaan kunnolla sekä aivot huolehtimaan tehtävistään.  

Hermorata­hieronta

Hermoratahieronta on fysiologiaan perustuvaa hoitoa, joka vaatii oman aikansa. Hermoratojen kuntoutus on perusteellista ja aikaavievää. Keho hoidetaan päästä varpaisiin käyttäen painavaa ja pyörittävää otetta. Hieronta tapahtuu ohuen vaatekerran päältä. Yksi hoitokerta kestää 1,5-2 tuntia. Käsittelykertoja olisi hyvä toteuttaa noin viikon välein 3-5. Tällä tavoin saadaan kehon hermosolut toimeliaiksi ja hoidon piiriin. Alkuvaiheen jälkeen hoitoa jatketaan yksilöllisesti 2-4 viikon välein usean kuukauden ajan. Hermoratahieronta soveltuu kaikille vauvasta vaariin tai mummoon. Olen laajan mestari hermoratahieroja -koulutuksen suorittanut hieroja. Pystyn soveltamaan hermoratahieronnan erilaisia hoitokarttoja laajemmin. 

Hinnasto

Esteen sattuessa ilmoitathan siitä hyvissä ajoin. Peruuttamattomasta ajasta veloitan 50% palvelun hinnasta.  

Maksutapoina käyvät käteinen sekä kortti.  

Hermoratahieronnan esteet

Hermoratahieronta sopii kaikille ja kaikenikäisille. Ainoana poikkeuksena on raskaus, juuri tehty leikkaus (alle 2 kk leikkauksesta) ja elinsiirtopotilaat.  

Mihin sairauksiin on saatu apua?

allergiat, astma

niska- ja hartiakipu , päänsärky, selkäkipu, iskias, migreeni

reuma, ihottuma 

ruoansulatus- ja imeytymishäiriöt 

hormonaaliset häiriöt, unettomuus, lapsettomuus 

kolmoishermovaivat, vatsavaivat, vauvan koliikki

määrittelemättömät kivut ja vaivat

Miten minusta tuli hermorata­hieroja?

Maaliskuussa 2013 olin hiihtolomalla, kun näin ilmoituksen alkavasta hermoratahieroja-koulutuksesta. Se kiinnosti, koska tiesin sen avulla ihmisten saaneen apua monenlaisiin vaivoihinsa. Ensimmäisenä koulupäivänä minuun teki vaikutuksen, kun opettaja kertoi että hermoratahieronnassa hoidetaan myös verisuonia… ISO VAU! Silmäni säkenöivät innostuksesta, kun mietin, että verisuonillekin oli oma hoitokohta. Mitä kaikkea vielä tulisinkaan oppimaan?